Surf and turf eli merenelävien ja punaisen lihan epäpyhä yhdistelmä on kuulunut jo pitkään suosikkeihini, mitä nyt grillaamiseen ja etenkin vartaisiin tulee. Muistaakseni ensikosketus kyseiseen ruokalajiin tuli vajaa parikymmentä vuotta sitten Helsingissä Ravintola Simone Wokissa, jossa tarjottiin naudanfile-tiikerirapu -vartaat maukkaalla inkiväärillä terästetyllä kastikkeella. Sittemmin kyseinen ravintola on jo vaipunut unholaan, mutta ravintolan varrasannos ehti tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Tiikerirapuihin ihastuin välittömästi ja niitä on tullut käytettyä yhdessä jos toisessa eväässä pastoista risotoiden kautta myös grillivartaisiin. Inkiväärikastikkeen saloja olen toistuvasti yrittänyt erilaisin viritelmin jäljitellä siinä kuitenkaan riittävän hyvin onnistumatta. Tässä reseptissä yhdistellään useampaa hyväksi todettua kastiketta, marinadia ja maustelientä. Tuloksena on varsin verraton grillieväs, jonka valmistelu ei tosin käy aivan käden käänteessä.