Cola ribs BBQ tyyliin

Ribsit. Kylkirivit. Nyt ollaan ns. perusasioiden äärellä. Ribsien grillaaminen on omalta osaltani muuttunut aika reippaasti tässä vuosien mittaa. Kuten varmaan moni muukin, aloitin keittämällä ribsejä. Pitkäkestoinen cola ribs -suosikkini oli keittää ribsejä Coca Colan ja omenamehun seoksessa ja lopulta glaseerata suoralla tulella grillissä kokoon keitetty kokis lihojen pintaan. BGE:n ostettuani vaihdoin kokonaan savustamaan ribsejä, mutta alkuun tulokset eivät olleet kovin tyydyttäviä. Menetelmänä käytin 3-2-1 menetelmää, josta löytyy useita ohjeita mm. youtubesta. Tuppasi kyljet kuivamaan, eikä lopputulos ollut mieleinen. Epäonnistuminen tosin meni todennäköisesti käytettyjen varsin vähärasvaisten ja -lihaisten kylkirivien piikkiin, joille todennäköisesti 2-1-0.5 ajat olisivat olleet lähempänä totuutta. Amerikkalaisella antibiootilla turvotetulla himosiankyljellä 3-2-1 on varmasti varsin toimiva. Alla olevassa reseptissä on ns. ”nopea” ribsien kypsennysohje, mutta halutessasi ultramehevää ja mureaa hitaammin kypsytettyä ribsiä, kts. tämä artikkeli kylkirivien kypsentämisestä (tee rubi ja cola -kastike alla olevan ohjeen mukaan).

No nyt, kun päästiin siihen antibiootilla turvotettuun himosikaan. Tuli ostettua viimosen päälle paksua kylkiriviä pakasteena, joka on tuontitavaraa Atlantin toiselta puolen. Yleensä pyrin ostamaan lähituotettua lihaa, mutta nyt joutui ostamaan muutaman rivin ihan jemmaan pakastimen perille. Sen verran tiukan näköistä kylkeä oli tyrkyllä. 1.5kg per rivi oli painoa mokomilla. Jos vaikka lähituottajan mangaliza ribsiä joskus saisi, niin varmasti kilpailisi samassa painoluokassa.

Valmistaminen meni tällä kertaa vahvasti vuosi sitten Chris Patonin kurssilla opitun mukaisesti. Kurssin opeista poikettiin lähinnä glaseerauksen karamellisoinnin osalta – kääräisin koko komeuden folioon hetkeksi glaseerauskastikkeen kanssa ennen lopullista karamellisointia ilman foliota. Glaseerauksesta puheen ollen, tämä kastike on jäänyt vahvasti elämään ribsien keittoajoilta. Keskeinen ero on, etten enää keitä ribsejä kokiksessa, vaan keitän mehu-cola seoksen kasaan ilman lihaa. Kuvien reseptissä käytin pakasteessa valmiina ollutta kastiketta. Tämän kastikkeen olin tehnyt pari viikkoa aikaisemmin luutonta possunkylkeä tehdessäni. Lisäsin kastikkeeseen rasvan ja nesteet alumiinivuoassa savustetusta nyhtöpossusta. Mangalizan rasva teki melkoisen säväyksen kastikkeeseen. Suositankin tekemään kastiketta ison satsin jossakin yhteydessä, kun on mahdollista saada savustetun lihan mehut talteen. Pakastettuna tätä soossia voi sitten läästiä myöhempienkin grillausprojektien pintaan. Grillikastikkeen nahm jim ohje löytyy osana tätä reseptiä. Nahm jim toimii yleisesti erinomaisena kastikkeen jatkeena, jos haluaa lisätä makuihin happoa tai tulisuutta.

Rubina käytin perus Cajun mauste -tyyppistä seosta, johon lisäsin fariinisokeria.

BBQ Coca Cola ribsit

Klassikko makealla grillikastikkeella.
Valmisteluaika 4 tuntia
Kesto 3 tuntia
Ruokalaji Pääruoka
Ruokakulttuuri Amerikkalainen
Annokset 4

Ainesosat
  

  • 1.5 Porsaan luullista kylkeä

Rub

  • 0.5 dl fariinisokeria
  • 1 rkl karkeaa merisuolaa
  • 1 rkl mustapippuria (rouhittua)
  • 1 rkl paprikamaustetta
  • 1 rkl valkosipulijauhetta
  • 1 rkl sipulijauhetta
  • Cayennepippuria maun mukaan.

Coca cola -soosi

  • 3 l Coca colaa (sokerillista!)
  • 1 l Omenatäysmehua
  • 1 dl tomaattisosetta
  • 2 rkl Dijon sinappia
  • 1.5 dl Nahm Jim -kastiketta Kts. ohje
  • 1 rkl Omenasiiderietikkaa
  • 2 rkl Worchester -kastiketta
  • Suolaa ja pippuria

Ohje
 

Rub

  • Sekoita mausteet keskenään

Grillikastike

  • Kaada cola ja omenamehu kattilaan. Keitä, kunnes jäljellä on siirappimaista nestettä.
  • Lisää siirapin sekaan loput kastikkeen ainekset. Voit lisätä nahm jimiä hiljalleen välillä seosta maistaen, jotta saat mieleisesi lopputuloksen. Tarkasta lopuksi maku. Lisää tarv. suolaa tai pippuria. Jos seos tarvitsee lisää happoa, lisää teelusikallinen kerrallaan siiderietikkaa.
  • Tässä kohtaa on hyvä paiskata sekaan ne lihasta irronneet nesteet, jos sellaisia on käytettävissä. Sekoita.

Ribsit

  • Alla nopeampi ohje ribseille. Jos haluat todella mehevää, mureaa ja luista putoavaa possua, savusta se tämän tekniikka-artikkelin ohjeen mukaan. Duunaa cola-kastike ja rubi muuten tämän reseptin speksien mukaisesti.
  • Riuhtaise talouspaperilla irti luupuolen kalvo.
  • Taputtele rubi lihan pintaan ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi tai yön yli.
  • Ota liha ajoissa huoneenlämpöön ennen kypsennystä.
  • Lämmitä savustin tai grilli 150 asteeseen epäsuoralla lämmöllä. Lisäsin hiilille 4 kpl omenapuupalikkaa savua tuottamaan. Laita liha grilliin lihapuoli ylöspäin.
  • Savusta 1.5 - 2h avaamatta kantta. Kypsyyttä voi kokeilla taivuttamalla kylkiriviä. Lihan kypsyessä se alkaa taipua "joustavammin". Näppituntuma syntyy hiljalleen kylkirivejä aina taivutellessa kypsennyksen aikana.
  • Levitä sudilla tasaisesti kylkirivin pintaan kolakastiketta. Kääräise tiiviisti folioon ja laita takaisin grilliin 20-30 minuutin ajaksi.
  • Ota lopuksi liha pois foliosta, sudi pintaan vielä kerros grillikastiketta ja savusta 5-15 min suoraan ritilällä, kunnes kastike tiivistyy hiukan. Vaihe ei ole pakollinen, jos tykkää vähemmän tiivistyneestä glaseerauksesta voi tämän kypsennysvaiheen jättää välistäkin.
  • Aseta tarjolle ja nauti raikkaan kesäisen salaatin kaverina!

Muistiinpanot

Lopputulos oli erinomainen. Hiukan liian pitkään pidin glaseerausvaiheessa (20 min), kastike tiivistyi ja paikoin vähän kuivahti pintaan. 10 min todennäköisesti olisi riittänyt oikein hyvin. Tähän mennessä silti onnistuneimmat ribsit!
Keyword low-and-slow, pääruoka, porsaanliha, ribsit, savustus
Jaa: