Grillattua mustekalaa aasialaisittain

Söin ensimmäisen kerran mustekalaa Kreetalla joskus 2000 luvun alkupuolella. Hanian venetsialaisessa satamassa lämättiin eteen grillattu kokonainen mustekala, enkä ollut täysin varma, mitkä osat siitä on tarkoitus syödä. Testasin vähän kaikkea ja totesin, ettei pää ollut kauhean hyvää, mutta lonkerot oli ihan jees. Muutaman kerran tämän jälkeen välimerellä vieraillessa on tullut tilattua mustekalaa, mutta harvoin se on ollut todella hyvää. Usein suutuntuma on ollut ikävä kyllä sitkeä. Pitihän se lopulta testata saako siitä mustekalasta syötävää kotioloissa. Lopputuloksena syntyi tämä mustekalaresepti.

Mustekala nököttämässä käärepaperillaan.

Kuva 1 – Tyynenmeren mustekala. Koko komeudessaan.

Huomasin joskus lähikauppamme kalatiskissä möllöttävän tyynenmeren mustekalaa ja mietin, saisiko tuosta itse väsättyä messevää apetta. Eikun kokeilemaan. Pohjaksi muotutui Rishon Hannersin väsäämä ohje. Ensimmäinen kerta oli lievä pettymys. Grillikastike oli jees, mutta lopputulos oli edelleen kumimainen. Seuraavilla kerroilla keitin mustekalaa selvästi ohjetta pidempään ja johan rupes homma skulaamaan. Nyt äitienpäivänä tuli tehtyä mustekalaa viidennen kerran ja tulos oli tähänastisista paras ”mekaanisen suorituksen” puolesta. Ikävä kyllä tällä kertaa kalatiskistä ei sattunut se kaikkein tuorein yksilö mukaan, mikä teki mausta hiukan tunkkaisen. Noh, riski on aina olemassa, kun ostaa toiselta puolelta maailmaa rahdattavaa merenelävää pohjoismaissa. Käärepaperin avaaminen on yleensä viimeistään se hetki, jolloin paljastuu ”mustekalaloton” lopputulos: nouseeko paketista tuore tuoksu vai muistuttaako käry enemmän… Noh… ”Kyl sä tiiät”…

Mustekala ruokalajina tuntuu herättävän tunteita aika vahvasti puolesta ja vastaan. Osaa kenties häiritsee otuksen rujo ulkonäkö ja toiselle taas lonkeroiden ja imukuppien rapeaksi paahtuneet reunat näyttävät hyvinkin kutsuvilta. Toistaiseksi tätä mustekalareseptiä on koeponnistettu oman puolison lisäksi kaksilla eri illallisvierailla ja ruoka on näyttänyt maistuvan. Joka kerta olen muistanut etukäteen laittaa valokuvan illan pääesiintyjästä vieraille jo etukäteen, jotta ”mentaalinen varautuminen” illallista varten on mahdollista. Jos ruuan ulkonäkö ei häiritse, hyvin onnistuneen mustekalan suutuntuma vastaa hyvin pitkälti mielestäni ravunpyrstöä ja makua voisi kuvailla ”merelliseksi”.

Alla tämänpäiväinen mustekalaresepti, jonka komponentteihin olin erittäin tyytyväinen mustekalan tuoreutta lukuunottamatta. Grillikastikkeen nahm jim ohje löytyy tästä artikkelista.

Grillattua mustekalaa aasialaisittain

Valmisteluaika 2 tuntia
Kesto 30 minuuttia
Kokonaisaika 2 tuntia 30 minuuttia
Ruokalaji Alkuruoka
Ruokakulttuuri Aasialainen
Annokset 4

Ainesosat
  

  • 1 kpl kokonainen mustekala Alkupalaksi pari lonkeroa per nuppi on hyvä määrä.

Mustekalan kylpyvesi l. keitinliemi

  • 2 l vettä
  • 5 cm mittainen reilu pala tuoretta inkivääriä paloiteltuna
  • 1 kpl sipuli lohkoina
  • 1 sitruunan mehu puristettuna
  • 1-2 kpl chiliä puolitettuna siemenineen
  • 1 dl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 1 tl kokonaisia mustapippureita
  • 1 tl kokonaisia maustepippureita
  • 0.5 rkl suolaa
  • 3 kpl tähtianista

Grillikastike

  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 varsi sitruunaruohoa pieneksi silputtuna
  • 1 dl hoisin kastiketta
  • 2 rkl hunajaa
  • 0.5 dl Nahm jim -kastiketta

Ohje
 

  • Käännä mustekala leikkuulaudalle pääpuoli alaspäin. Näin päin näkee selvemmin lonkeroiden kiinnittymisen nokan juureen. Leikkaa terävällä veitsellä lonkeron myöteäisesti aivan juureen asti ja katkaise lonkero irti mustekalasta.
  • Valmista keitinliemi. Sekoita kaikki ainesosat kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää lonkerot yksi kerrallaan liemeen. Dippaa lonkeroita 3-5 kertaa muutama sekunti kerrallaan liemeen (ennen laskemista liemeen), jos haluat kiekkomaisia rullalle kiertyneitä lonkeroita. Upota nopeasti esim. kaksia pihtejä käyttäen lonkerot nopeasti liemeen, jos haluat taas suoremman lopputuloksen.
  • Keitä mustekalaa n. 1-1.5h. Kokeile kypsyyttä välillä nostamalla lonkeroita pois liemestä ja pistämällä niitä teräväkärkisellä veistellä. Veitsen tulee upota lonkeroon helposti ilman merkittävää painamista.
  • Ota kattila pois liedeltä ja anna lonkeroiden jäähtyä liemessään.
  • Nosta lonkerot pois ja pyyhi huolellisesti tumma nahka lonkeroiden päältä pois. Lisäksi nahkan alla oleva geelimäinen kerros tulee poistaa samalla pyykäisyllä.
  • Kuumenna grilli n. 200 asteeseen. Grillaa mustekaloja suoralla lämmöllä, kunnes lonkeroiden pinta alkaa saada paahteisuutta. Lopuksi kääntele 3-4 minuutin aikana lonkeroita useampia kertoja ja pyykäise pintaan grillikastiketta. Grillaa sen aikaa, että kastike hiukan tiivistyy pintaan.
  • Tarjoile limelohkojen, kevätsipulisilpun ja tuoreen korianterin kanssa. Lisukkeeksi sopii hyvin pikkelöidyt kasvikset tai öljy - etikka dressingillä terästetty pirskahteleva salaatti.

Muistiinpanot

Paras lopputulos tekniksesti tähän mennessä. Toimii erittäin hyvin alkupalana tai maistiaispalana osana suurempaa mereneläväkattausta. 
Keyword alkuruoka, merenelävät, mustekala, pääruoka
Jaa: