Kuka mä oon?

Nimi on Petteri. Asustelen Järvenpäässä perheeni kanssa. Ruoanlaitosta innostuin aikanaan kotoa pois muuttaessa. Vahvasti yritykseen ja erehdykseen oppimismenetelmänä uskovana tässä on siis n. parisenkymmentä vuotta työnnetty oppia kantapäästä sisään. Mainittakoon heti, etten ole ammattilanen tai oikeastaan edes sinne päinkään, vaan innokas harrastelija. Tämä blogi on ajatusteni jakamisen lisäksi itselleni ennen kaikkea kehittymismahdollisuus kotikokkina ja jollekin muulle mahdollisuus seurata kokeilujani sekä kenties myös saada niistä jotakin vaikutteita omaan tekemiseen.

Minä.

Grillaaminen menetelmänä tuli mukaan valikoimaan melkein heti vanhempieni luota muutettuani. Otin mukaani vanhempien vanhan sähkögrillin, joka oli Otaniemessä perhekylän parvekkeilla ahkerassa käytössä muutaman vuoden ajan. Jouduin grillistä lopulta luopumaan, koska laiskan opiskelijapojan puutteellisen ylläpidon takia se ruostui läpeensä käyttökelvottomaksi. Seuraavana käyttövuorossa oli sarja ns. ”K-raudan perus palloja” eli niitä halvimpia mahdollisia emalikupuhirvityksiä, jotka kestää 1-2 kesää ennen lopullista sijoituspaikkaa kierrätyksessä. Kuopioon muuttamisen jälkeen 2009 grillaamista tuli harjoitettua lähinnä mökkireissujen yhteydessä ja talonyhtiön grillipaikkojen kupeessa muutaman vuoden ajan ja evästen valmistus keskittyi vahvasti muutenkin enemmän sisäkeittiöön ja kasvisruokavalioon. Grillattua tuli vaihtelevasti niin sähköllä, kaasulla, hiilillä kuin klapeillakin.

Se suurin oivallus tapahtui Järvenpäähän takaisin v. 2017 muutettuamme sukulaisäijän häissä. Olimme juuri ostaneen paritalon ja vuosien kerrostaloasumisen jälkeen aloin haaveilla terassin nurkkaan viritettävästä ikiomasta kunnon grillistä. Olin jo päätynyt kaasugrilliin, tarkemmin Napoleon Prestige Pro 665 -malliin. Kuitenkin pienissä häissä otin velipojalle puheeksi grillihaaveeni ja vanha kunnon J-P alkoi kertoilla myyttisestä laitteesta nimeltä Big Green Egg. Referenssinä velimiehellä oli kaksi kappaletta kokkikavereita, jotka molemmat toisistaan riippumatta olivat todenneet BGE:n olevan heidän valintansa, jos saisi valita minkä hyvänsä grillin. Välitön googletus avasi minulle kokonaan uuden ja tuntemattoman maailman: keraamiset kamado -grillit. Kamadoissa iski heti alkuunsa niiden monipuolisuus ruonlaitossa sekä tietysti se oleellinen: hiilillä grillaaminen. Olin jo aiemmin kokenut hiilistä tulevan parhaan maun eväisiin, mutta kokemus emalipalloista oli jättänyt syvät arvet ja epäilykset hiiligrillien käytettävyyttä kohtaan. Olisiko järkeä maksaa hiiligrillistä näin suurta määrää, jos se olisi samanlaista tusaamista kuin aiemmin pallogrillien kanssa? Lukuisat Youtube -videot sekä BGE:n sivuilta löytyvät omat tutoriaalit saivat kuitenkin kelkan kääntymään kamadojen suuntaan. Tällainen oli saatava.

Iso vihreä muna.

Tulta munille!

”Toi sun grillishän näyttää iha kompostilta!” totesi erään lastemme kaverin äiti nähdessään terassimme ylpeyden. En tiedä mikä aivopieru tuotekehityksessä on aikanaan tapahtunut, että BGE:n väriksi on valikoitunut nimenomaan myrkynvihreä. Vaihtoehtojakin toki olisi ollut: Kamado Joe, Monolith ja The Bastard muutaman mainitakseni. Miksi siis BGE? Sehän on saatanasti kalliimpi kuin noi muut, eikä edes ulkonäöllisesti parhaasta päästä. Päädyin lopulta Eggiin, koska sillä oli laajin elinikäinen takuu mm. ulkokuorelle ja muille keraamisille osille. Ajatukseni oli ostaa kenties viimeinen grilli, mitä oman elämäni aikana tarvitsen. Olin tietysti väärässä… Ainahan isompi muna olisi kivampi tai toisaalta toinen pienempi muna entisen rinnalle toisi touhuamiseen hiukan monipuolistavia mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä Kamado Joe näyttää tarjoavan tosin vastaavaa takuuta kamadoilleen ja monessa arviossa sen ominaisuudet myös arvostellaan paremmaksi. En osaa suositella mitään tiettyä merkkiä, kun itselläni on kokemusta vain BGE:stä. Kamadoa grillinä tosin voin suositella kelle tahansa aiheesta innostuneelle. En usko, että kukaan päätyy katumaan ostopäätöstään.

Munat ja jutut. Mitkä jutut? Mitkä munat? Eggs ’n things on legendaarista mainetta niittävä aamupalaravintola Honolulussa Havaijilla. 2009-2010 vuodenvaihteessa tuli vierailtua kyseisessä ravitsemusliikkeessä. Hämmentävää oli joka-aamuinen järjetön jono kyseisen kuppilan edessä. Jonottaminen tapahtui Hesburgereistakin tuttujen värisevien hakulaite -tyyppisten mukana kannettavien palikoiden avulla. Odottelimme arviolta 30-60 min päästäksemme käsiksi näihin jokaisessa matkaoppassa Lonely planetia myöten kehuttuihin eväisiin, jotka lopulta olivat hyvin perus kamaa. Waikiki beachin eräällä perushotellin terassilla nautittu aamupala keuli ohi mennen tullen. No joka tapauksessa visiitistä jäi puolisoni kanssa pysyvä vitsi: jos ikinä perustamme Suomeen kahvilan, sen nimeksi tulee Munat ja jutut. Ei perustettu kahvilaa, mutta tämän blogin nimeä pohtiessani puolisoni ehdotti nimeksi piirustuspöydälle jääneen juottolamme nimeä. Joten tässä se nyt on: Munat ja jutut!

Munis ja jutuis 2009.

Laita koodia!